UUTISET

Kuvassa tehdaspäällikkö Tuukka Liukko (vas.) sekä työnjohtaja Jukka Rissanen. Suomen Visorin kaihdintehtaalla Kempeleessä on kuhissut kevään ajan. Tuotannossa on aloittanut alkuvuoden aikana 45 uutta työntekijää. Työntekijöitä on haettu kolmella eri rekrytointikierroksella. Rekrytoinnissa on myös tiivistetty lähiseudun oppilaitosyhteistyötä. Uusien työntekijöiden lisäksi...
Jatka lukemista
Aurinkosuojauksella on merkittävä vaikutus asunnon sisätilojen ja lasitetun parvekkeen käyttömukavuuteen. Tekniikan tohtori ja Lumon Oy:n henkilöstöjohtaja Kimmo Hilliaho kertoo, että kaihtimilla voidaan vähentää koneellisen viilennyksen tarvetta asunnossa jopa 90 %. Hilliahon Tampereen teknilliselle yliopistolle muutamia vuosia sitten toteuttamassa väitöstutkimuksessa arvioitiin muun muassa kotimaisen kaihdinvalmistaja Suomen...
Jatka lukemista
AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen (vas.) kävi noutamassa kaihtimia Visorin showroomilta Kempeleestä. Kaihtimia luovuttamassa Visorilta Hiski Kaikkonen.Kankaisia vekkikaihtimia Kempeleessä valmistava Suomen Visor tukee kaudella 2021 suomalaista huippujalkapalloa. Tuki kohdistuu Veikkausliigaan nousseeseen AC Ouluun, joka aloittaa kautensa toukokuun alussa kotimaamme pääsarjassa.Suomen...
Jatka lukemista