Langinkosken koululla Visor kaihtimet auttavat tilojen muunneltavuudessa

Langinkosken uusi koulurakennus valmistui 2019 vuoden lopussa Kotkan Metsolaan ja koulua käy noin 500 1.–9.-luokan oppilasta. Koulun modernien sisätilojen suunnittelussa on huomioitu monia oppimisympäristön laatuun ja oppilaiden hyvinvointiin liittyviä seikkoja. Esimerkiksi luokka- ja aulatilat on suunniteltu niin, että ne ovat monikäyttöisiä ja soveltuvat eri toimintoihin. Monessa uudessa koulussa, kuten myös Langinkoskella, lasiseinät ovat merkittävässä roolissa tilanjakajina mm. luokkahuoneissa. Lasiseinät tuovat tilantuntua sekä valoisuutta, vaatien samalla näkösuojaa tilan rauhoittamiseksi opetukselle. Langinkosken koulussa onkin hyödynnetty Visor kaihtimia lukuisissa eri tiloissa rajaamaan tiloja sekä tuomaan yksityisyyttä.

”Olemme tykänneet kaihtimista ja siitä, että ne ovat kestäneet käyttöä. Kaihdinten kestävyys etenkin ovina toimivien lasiliukuseinien välissä on yllättänyt”, Langinkosken koulun rehtori Heidi Honkanen kiittelee.

Visor kaihtimet soveltuvat myös liikuteltaviin lasiliukuseiniin

”Koulun tiloissa on nähtävillä kotkalaisen taiteilijan Marko Turusen kädenjälkeä, ja on hienoa, että lasiseinissä olevat teokset eivät mene piiloon kaihtimia käytettäessä”, Honkanen iloitsee. ”Parasta kaihtimissa on muunneltavuus, eli niitä voidaan säätää sekä ylhäältä että alhaalta. Lisäksi ne eivät pimennä tilaa”, Honkanen sanoo.

Kotkalaisen taiteilijan Marko Turusen taidetta on esillä Langinkosken koululla. Kaihtimien avulla taideteokset eivät mene piiloon.

”Useassa luokassa käytävään rajautuva seinä on kokonaan lasista. Ilman kaihdinten näkösuojaa etenkin pienemmät oppilaat seuraavat herkästi käytävän tapahtumia ja keskittyminen herpaantuu. Kaihdinten avulla luokkahuone rauhoittuu opetukselle, mutta halutessa ne saa siirrettyä syrjään ja näköyhteyden käytävälle palautettua”, Honkanen kertoo.

Visor kaihtimilla saadaan luokkatilaan yksityisyyttä, mutta ne voidaan myös siirtää ja palauttaa näköyhteys käytävälle.

”Yksi hyvä esimerkki kaihdinten tuomasta monikäyttöisyydestä on luokan lasiseinälle koottu taidenäyttely. Kun kaihtimet ovat ylhäällä teokset ovat selkeämmin ihasteltavissa ohikulkijoille. ”Tästä oppilaat ovat tykänneet, kun taideteokset tuodaan muiden oppilaiden ihasteltavaksi”, Honkanen sanoo.

Langinkosken koululla kaihtimet mahdollistavat luokkahuoneen lasiseinän muuttamisen taidenäyttelyksi.

”Meillä on linjattu, että vain aikuiset siirtelevät kaihtimia, koska olemme halunneet varmistaa, että ne säilyvät käytössä mahdollisimman pitkään. Meillä kokemukset Visorin kaihtimista ovat olleet hyviä ja suosittelisin niitä myös vastaaviin kohteisiin tuomaan yksityisyyttä sekä rajaamaan erilaisia tiloja”, Honkanen päättää.

FAKTAT:
Langinkosken koululla on noin 150 Visor kaihdinta
Kaihtmien kangas on nro 1263 ja sävy tiivis vaalean harmaa.
Kaihtimien profiilit ovat tumman harmaat, sävyssä db703