Vastuullista rakentamista ja arjen estetiikkaa – Hietasaarenveisto tuo Visor kaihtimet osaksi kestävää kotia

Oulun asuntomessualueella rakentuu parhaillaan ainutlaatuinen kokonaisuus – Hietasaarenveisto, kahden perheen yhteishanke, jossa yhdistyvät ekologisuus, kotimainen osaaminen ja hyvinvointia tukeva koti. Projektin yhtenä rakentajana toimii Irina Luukkonen, joka avaa näkökulmia vastuullisesta rakentamisesta ja kertoo, miksi Visorin kaihtimet valikoituivat osaksi heidän uutta kotiaan.
Projektin lähtökohdat pohjautuvat vahvasti arvoihin: ekologisuus, ajattomuus, kotimaisuus ja yhteisöllisyys ohjaavat jokaista valintaa. "Halusimme, että talomme ovat sekä kauniita että kestäviä – ja ennen kaikkea, että ne rakentuvat meille tärkeiden arvojen ympärille."
Kiertotalous näkyy jokaisessa rakenteessa
Irina ja hänen puolisonsa Miika ovat tehneet määrätietoista työtä pienentääkseen talonsa hiilijalanjälkeä. Rakennusmateriaalit ovat tarkkaan harkittuja ja niiden on haluttu olevan mahdollisimman pitkälle kierrätysmateriaaleista valmistettuja: "koko talon läpi kulkee ajatus kiertotaloudesta", Irina kuvailee.
Samalla painotetaan myös lähellä tuotettuja ratkaisuja. "Valitsemme materiaalit mahdollisimman läheltä – kuljetusmatkat pysyvät lyhyinä ja tuemme pohjoista osaamista ja kotimaista työtä."
Hyvinvointi ja yksityisyys rakenteisiin upotettuna
Hietasaarenveisto ei ole pelkästään ekologinen – se on myös hyvinvointia tukeva koti. "Meille oli tärkeää huomioida aurinkosuojaus, akustiikka ja yksityisyys. Halusimme tiloja, joissa on hyvä olla – arjessa ja juhlassa. Visor kaihtimet tukevat tätä ajatusta ja sopii tulevaan kotiimme täydellisesti" Luukkonen jatkaa.
Messualueen sijainti Oulujoen suistossa tarjoaa upeat näkymät, mutta tuo mukanaan myös tarpeen rauhoittumiselle. "Korkeat ikkunat avaavat huikeat näkymät, mutta samalla niistä haluaa joskus sulkeutua pois. Erityisesti syksyisin haluamme vetäytyä omaan koloon – silloin yksityisyys on tärkeää."
Visor kaihtimet osana kestävää arkea
Visorin kaihtimet istuivat saumattomasti projektin arvoihin ja käytännön tarpeisiin. "Meillä oli ennestään hyviä kokemuksia Visorista – ja erityisesti sen käytännöllisyydestä. Kaihtimia voi säätää ylhäältä tai alhaalta, ja se tuo valtavasti joustavuutta eri tilanteisiin", Irina kehuu.
Uusi ruskean sävy sopii talon sisustukseen täydellisesti ja istuu osaksi kodin estetiikkaa. "Tässä projektissa kaikki yksityiskohdat lasketaan, ja Visorin kaihtimet tukevat juuri sitä harmoniaa, mitä tavoittelimme."
Kohteeseen asennetut ikkunakaihtimet on Visorin tämän kevään uutuus. Ikkunakaihtimissa käytetty kangas ja alumiini ovat 100 % kierrätysmateriaaleista valmistettu. Kierrätysmateriaalien käyttö on pienentänyt tuotteen hiilijalanjälkeä 58 % ja Kempeleessä sijaitseva tehdas on hiilineutraali vuoden 2025 loppuun mennessä.
Positiivista, pohjoissuomalaista yhteistyötä
Yksi ratkaiseva tekijä Visorin valinnassa oli yhteistyöhenki. "Yritykset, joiden kanssa olemme toimineet, ovat olleet aidosti innostuneita. Visorin tiimissä on ollut juuri sellaista positiivisuutta ja ammattitaitoa, mitä etsimme. Kaikki on sujunut niin kuin on sovittu." Luukkonen päättää.
Oulun asuntomessualueelle rakentuvaan kohteeseen on asennettu Visor ikkunakaihtimet kodin joka ikkunaan ja olohuoneen liukuoveen.
Kohteen kaihtimissa on käytetyt sävyt
Kankaan väri: Hiekka 1533
Profiilin väri: Tumma harmaa DB703