Täydellinen valo meidän kotiin
Kun käveltiin sisään meidän taloon ekaa kertaa melkein neljä vuotta sitten, rakastuttiin tässä moneen asiaan. Pohjaan, isoihin ikkunoihin, kivoihin yksityiskohtiin ja ennen kaikkea pihaan ja näköalaan. Oli myös monta asiaa, joista ei välitetty. Lattiat meni vaihtoon ennen sisäänmuuttoa (niissä kun oli asennusvirhekin) ja keittiö ja kodinhoitohuone on vaihdettu viimeisen 1,5 vuoden sisään. Nyt saatiin vihdoin tehtyä se, mistä on haaveiltu koko tää aika. Nimittäin kaihtimet meni vihdoin vaihtoon ja voi apua kuinka tätä on odotettu!
Ensinnäkin, tilaaminen oli superhelppoa. Mitattiin kaikki ikkunat ja laitettiin tilaus ja reilun viikon päästä oli kaihtimet ovella. Asiakaspalvelu toimii erinomaisesti! Ensinnäkin ohjeet on tosi helpot, mittaaminen tapahtuu milleissä ja ohjeet siihen on idioottivarmat. Meillä vaan sattui olemaan niin leveät ikkunat olkkarissa, että piti soitella ja kysyä lisätietoja. Ja sai heti vastauksia mukavalta asiakaspalvelijalta ja mittausohjeen siihen suunnitelmaan, että otetaan kaksi kaihdinta per ikkuna (mikä oli erinomainen idea btw!). Kyselin myös kiinnityksestä hieman viistoon oven ikkunankarmiin, joka on tosi kapoinen ja viistossakin vielä ja sain hyvin lisätietoja asiassa. Kun tilaus oli mennyt läpi, soi seuraavana päivänä puhelin ja Visorin asiantuntija soitti ja kävi tilauksen läpi varmistaakseen, että olemme tehneet sen oikein. Reilun viikon päästä kaihtimet tuli kotiin ja melkein nauratti, miten voi 19 kaihdinta mahtua niin pieneen pakettiin. Ei ihan heti päästy noita aloittamaan, lähinnä koska edellisten pois ottaminen oli ihan sankonko mistä.
Oli jotenkin absurdi fiilis kun saatiin noi ikkunaan ja laskettiin pois. Ja ykskaks ihmeteltiin tota meidän näköalaa, että ainiin, tällainenkin täällä on! On ollut noi hennot valkoiset verhot nonstop edessä niin pitkään, että melkein unohtunut yksi talon vaikuttavimpia juttuja.
Nyt kun ollaan melkein kuukausi käytetty näitä, niin en voi kuin hehkuttaa! Aivan mielettömän kivat! Lapset on käyny kokeilemansa omansa, eikä mitään huolta, ei jää mitään jälkiä rutistelusta. Kaihtimet liukuu pehmeästi ja lähes ääneti, ja niitä voi asetella miten mielii. Just siihen kohtaan, mistä aurinko muuten paistaisi sisään tai niin, että kaihtimet on vaikka metrin lattiasta, jolloin sisälle ei näy, mutta itse näemme ulos. Olkkarin ikkunoissa on yhteensä neljä kaihdinta, joita voi tetristellä just oman mielen mukaan ja kun noiden liikuttaminen on sekunnin homma, niin sitä tulee oikeesti tehtyä. Ja jos nyt sattuisi niin, että lapset kävis räpläämässä valkoista kangasta likaisin käsin, niin kaihtimen kangas on vesipestävää (Öko-Tex -sertifioitua polyesteriä tarkkaan ottaen).
Ihan täysien pisteiden hankinta, en keksi mitään negatiivista sanottavaa ja kaikin puolin erittäin miellyttävä kokemus, sekä myynnin asiakaspalvelusta, toimituksesta, että laadusta! Parasta on näiden umpisuomalaisuus, nimittäin nää on suomalainen patentoitu keksintö, jolle on myönnetty Design from Finland -merkki! Kaihtimet valmistetaan Suomessa ja ne on suunniteltu nimenomaan suomalaisten kotien vaatimiin tarpeisiin, vaikka niitä saakiin tilattua myös muualle.
Jos olisin tiennyt näistä neljä vuotta sitten, niin voin kertoa, että oltais nautittu meidän maisemasta eikä valkoisista verhoista, aika paljon enemmän 😀
No, nyt on koti kokenut ihanan makeoverin näillä ja joka päivä filistellään näiden ihanuutta! Yhdellä lauseella: Täydellinen näköeste, täydellinen valoisuus. I love these!
Kuvat ja teksti: Anna Pastak. Blogiteksti on lyhennetty alkuperäisestä, koko blogitekstin pääset lukemaan tästä. Myös lisää kuvia löytyy Annan omasta blogista sekä Instagramista.