Näkösuojaa pikkutaloon Visor kaihtimilla

Näkösuojaa pikkutaloon Visor kaihtimilla

Muutimme uuteen pikkutaloomme hieman alle kaksi kuukautta sitten ja yksi (kirjaimellisesti) isoimpia asioita, joka sai minut rakastumaan kotiimme, olivat pikkutalon isot, tai oikeastaan talon mittasuhteisiin nähden suorastaan valtavat ikkunat.

Yksi tärkeimpiä asioita pikkutaloon muuttaessa olikin siis miettiä, millaiset verhot tai kaihtimet taloon asennettaisiin. 

Niiden asennus näkösuojan tuomiseksi oli välttämätöntä, sillä ilman niitä talossamme ei ollut minkäänlaista yksityisyyttä. 

Vaikka talo sijaitsee taloyhtiön oman tien loppupäässä, liikkuu tiellä silti yllättävänkin paljon ihmisiä, jotka näkivät sisään niin alakertaan kuin yläkertaankin ja jopa suoraan sänkyymme.

Oli siis selvää, että kaihdinasia tulisi ratkaista pian.

Ikkunakaihtimet mittatilauksena

Erilaisia ratkaisuja miettiessämme päädyimme tekemään yhteistyötä suomalaisen Visor-yrityksen kanssa, joka toimittaa mittatilauksena valmistettuja kaihtimia kodin sisä- ja ulkotiloihin.

Saimme valita kotimme ikkunoihin haluamamme Visor-kaihtimet, joita on tarjolla valkean, beigen, harmaan, khakin ja mustan sävyissä.

Kankaiset vekkikaihtimet ovat Öko-Tex -sertifioitua polyesteriä, joka palautuu rypistäessä takaisin muotoonsa ja kestää vesipesua.

Meille oli selvää, että haluamme kotiimme valkoiset kaihtimet, sillä halusimme pitää tilan mahdollisimman avaran ja valoisan tuntuisena.

Mietimme hetken kirkkaanvalkoisen ja luonnonvalkoisen vaihtoehdon välillä, mutta päädyimme valitsemaan kirkkaanvalkoiset kaihtimet, jotka tuntuivat sulautuvan valkoisiin seiniimme hyvin.

Kahdesta suunnasta säädettävät kaihtimet

Näiden saamiemme Visorin kankaisten vekkikaihdinten yksi erityisyys on se, että kaihtimia voi liikuttaa sekä ylhäältä että alhaalta päin.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että kaihtimilla voi halutessaan blokata näköalan vaikka vain keskellä ikkunaa olevalta kaistaleelta ja jättää sekä ikkunan ylä- että alaosan paljaaksi.

Kaihtimet mittatilaustyönä

Visorin omien kotisivun kautta helposti tilattavat kaihtimet valmistetaan käsin mittatilaustyönä, joten asiakas ottaa itse ikkunoistaan mitat ennen tilauksen tekoa.

Käytännössä jokainen ikkuna mitataan erikseen pysty- ja pituussuunnassa ja suosituksen mukaan vieläpä neljästä kohdasta, jotta kaihtimet ovat varmasti täydellisen kokoiset.

Kaihdinten mittojen ottamista ei muutenkaan tarvitse oikeasti stressata, sillä kun tilauksen on tehnyt, soitetaan Visorilta vielä perään ja asiantuntija käy tilauksen läpi varmistaen, että mittaus on tehty oikein, kangaskin on valittu oikein ja että kaihtimille saadaan varmasti oikeanlainen kiinnitystapa, joka sopii kohteeseen.

 

Visor-kaihdinten asennus

Toinen etukäteen hieman jännittänyt asia oli kaihdinten asennus – sen luvattiin nimittäin sujuvan helposti ihan itse tehtynä, vaikka siihen voikin myös tilata apua.

Visor-kaihdinten asennus oli tosiaan tehty yksinkertaiseksi, mikä oli meidän kohdallamme erityisen tärkeää paitsi siksi, ettemme tosiaan ole kummoisia remppaajia, mutta myös ikkunoiden korkeuden vuoksi.

Jos homma olisi ollut vähänkin haastavampaa, olisi meidän ollut mahdotonta saada kaihtimet kiinnitettyä olohuoneemme yläikkunoihin, joiden yläreuna kohoaa lähes neljään metriin.

 

Yhtäkkiä kotimme näytti aivan erilaiselta, sillä paitsi että itse valkoiset kaihtimet näyttivät todella tyylikkäiltä, loi niiden läpi suodattuva valo kotiin myös aivan erilaisen tunnelman.

Mieheni totesi spontaanisti, kuinka kotimme tuntui yhtäkkiä uuden, verhojen suodattaman valaistuksen myötä olevan kuin elokuvasta ja hoki sitä usean päivän ajan.

Nyt täytyy kuitenkin paljastaa, että rehellisesti sanottuna olemme viettäneet viimeiset pari viikkoa kotonamme verhot lähes jatkuvasti kokonaan eteen vedettyinä.

Olemmekin siis olleet kaihtimiimme enemmän kuin tyytyväisiä ja nämä olivat meille loistava ratkaisu.

 

 Lue koko blogiteksti Virve Fredmanin blogista.